Edellisiä postauksia lukiessani huomasin, että olin vihjannut jostain eläimellisestä tekeleestä. Olin ihan ihmeissäni! En aluksi muistanut, että olin jo keväällä tehnyt nämä ihanat!
Lankana näissä on ihanan pehmoinen Drops Karisma. Lanka on uusi tuttavuus minulle, joten käyttökokemusta ei minulta löydy. Lapaset jäävät itselle, joten käyttökokemusta tästä langasta on talven jälkeen. Ohje näihin löytyy täältä.
Nämä pöllöt ovat siis uinuneet kesän yli ja ovat nyt valmiina vastaanottamaan syksyn ja talven. Oikeastaan kiva, kun tulee syksy. Monet osaavat heti sanoa, mistä vuodenajasta pitävät eniten. Minä en osaa. Mielestäni aina se tuleva vuodenaika on mukavin. Niinkuin nytkin. Kesä oli kiva, mutta jotenkin se on mukava taas vetää aamulla villasukat jalkaan. Puhumattakaan kynttilöistä ja lyhdyistä, joita saa sytytellä iltaisin. Ja sitten taas syksyn jälkeen oikein odottaa sitä ensilunta ja lasten riemua sen lumen kanssa. Saa tehdä lumiukkoja, -linnoja ja -enkeleitä. Mutta sitten taas, kun alkaa valo voittaa ja lämpö palata ja onko kuitenkaan ihanempaa kuin hiirenkorvat ja lintujen liverrys? Mutta jos kuitenkin jäätelö, uinti, mökkisauna ja grillaus olisi parasta. Niin. Päätä nyt noista sitten. Onneksi meillä on neljä vuodenaikaa niin saa nauttia noista kaikista asioista vuorotellen eikä tarvitse osata päättää lempivuodenaikaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti