perjantai 20. syyskuuta 2013

Maailman rumimmat sukat ja vähän jotain kaunistakin

"Kun sai niin halvalla.." Niinhän se Sulo Vilenkin aina totes. Paikallinen lankakauppa kun lopetti, niin kaikkihan oli kutojan mielestä lähes ilmaista ja vaikkei lanka nyt niin miellyttänytkään niin ostaa piti silti. Nyt täytyy tunnustaa etten käsitä miten olen ostanut tällaista lankaa! Vihreä ei ole minun väri eikä oikein ruskeakaan - harmaasta nyt puhumattakaan! Ja noitahan näissä sukissa on; vihreää, ruskeaa ja harmaata.. 



Ovat vielä niiiiin rumat, että näitä on hankala kuvatakin! Kohta 4-vuotias esikoisemme rypisti otsaansa kun sain sukat valmiiksi ja tuumasin rumiksi. "Äiti! Ei noin voi sanoa! Nehän on hienot sukat" Ja silitteli niitä. :) 

 Yritin jollain lailla pelastaa sukkia paremmiksi kokeilemalla Novitan sukkalehdessä olevaa pitsikuviota. Melkein jo arvasin, että koska kysessä on raidoitettu lanka kaunis yksityiskohta hukkuu ja niinhän tuo tekikin! 


Sukkiin kokeilin tehdä pitkästä aikaa tiimalasikantapään ja molempien sukkien kantapäitä jouduin välillä purkaa. Ajatus on äärimmäisen yksikertainen tiimalasikantapäässä, mutta kun se ei millään tavoin ole rutiinissa, niin helposti tulee virhe. Noh, kyllä nämä nyt toisiksi tiimalaseiksi on ihan kohtalaiset. Nyt täytyisi vain harjoitella!



Tiimalasi kantapäätä kutoessa tuntuu, että kantapäästä tulee ihan kummallisen muotoinen, mutta se istuu jalkaan todella hyvin! Vaikka langan väri ei olekaan mieluinen, niin kutoa se oli mahtavaa. Kysessä on Regian Aquarius Color-lanka. 75% villaa, 25% polyamidia. Puikkosuositus 3-4, minä kudoin nro3 puikoilla. Hämmästyksekseni huomasin, että langassa on merkintä, että sitä saisi jopa rumpukuivata alhaisessa lämpötilassa! Onneksi nämä rumilukset jäävät omaan käyttöön niin nähdään kestääkö käyttöä! 




***

Ehkä se riittää niistä! Omenapuumme on antanut valtavan sadon ja olemme kokeilleet nyt ensimmäistä kertaa kuivata omenviipaleita. Iso lasipurkillinen on "omenasipsejä" kuivattuna. Lapsemme pitävät näistä sipseistä erityisesti, joten ehkä niitä vielä toinenkin purkillinen tehdään! 




***

Jos sitten niitä kauniita asioita! Ostin jokin aika sitten lapsille sormivärit. Lisäksi Tiimarissa oli kaikki tuotteet ota 3 maksa 2. Löysin sieltä sopivia ötökkäleimasimia, joita pystyi käyttää myös sormiväreihin. Ajatukseni oli, että jokin kaunis päivä voisimme maalata pihalla vaikka ihan pikkukalsareissa ja t-paidassa niin ei ole niin väliä vaikka pikkumaalareilla olisi maalia muuallakin kuin paperilla. Mutta maalaaminen jäi ja jäi. Nyt ovat päivätkin jo niin tuulisia ja kuitenkin viileitä, että päätimme maalata sisällä ja pesuhuoneessa - juuri ennen saunaa. Täydelliset nakumaalalrit saivat tämmöistä aikaiseksi paperihinsa:


Kivaa oli! Äiti ja isäkin tulivat maaliin, mutta tuohan ei haitannut kun sai taiteilun päälle nostaa teokset kuivumaan ja pujahtaa suihkun kautta saunan lämpöön!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti