maanantai 30. syyskuuta 2013

Tontut jo liikkuu!!

Eli ensimmäinen joululahja on paketointia vaille valmis! Kyseessä on siis kummitytölle menevät pöllö-lapaset. Lankana käytin ensimmäistä kertaa TeeTeen Pallas-lankaa ja varsin mukava, uusi tuttavuus! Väreinä on marjapuuron punainen sekä tumma luumu. Ylemmässä kuvassa värit enemmän kohdallaan.  Ensin ajattelin valkoista ja pinkkiä, mutta kun se valkoinen on niin armoton väri - varsinkin lapsilla! 



Nyt toivotaan, etteivät nämä pöllöt unohdu kaappiin niinkuin ne edelliset! 


***

Tapasimme ystävien kesken sunnuntaina ja juhlistimme erästä meistä, joka on juuri jäänyt äitiyslomalle. Osalla meistä on jo lapsia, mutta hänelle lapsi on ensimmäinen. Jokainen toi mukanaan jotain yhteiseen ruokapöytään. Tietysti lahjoimme myös tulevaa äitiä ja vauvaa. Kun yksi ystävistäni oli lähdössä muutaman kuukauden ikäisen tyttönsä kanssa kotiin, kiinnitin huomiota peittoon, joka oli vauvan päällä kaukalossa. Siis kertakaikkisen ihana, kudottu peitto. Kirjoneuleena toteutettu. Oli kissoja, perhosia, kukkia, raitoja, palloja ja vaikka mitä! Värejä oli monia, mikä teki peitosta hauskan! Ystäväni kertoi, että peiton on tehnyt isotäti aikoinaan hänen isoveljelleen. Myös ystäväni oli nukkunut kyseisen peiton alla. Nyt harmitta vain se etten napannut peitosta kuvaa ja myös se etten osaa kirjoneuletta tehdä tasona! Päätinkin, että tulevan talven aikana ainakin yritän harjoitella tasokirjoneuletta. En ehkä aloita sängynpeitosta tai edes vauvapeitosta, mutta jos jostain pienestä tilkusta sitten! 

Seuraavaksi on suunnitteilla palmikkoa ja myös jotain pelottavaa! HUI!

Pirteää syksyn jatkoa! 

5 kommenttia:

  1. Voi miten söpöset pöllötumput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihanat! Ja nyt tuntuu, että pöllöjä on jokapaikassa!

      Poista
  2. Nää on niin suloset. Joskus nää bongasin jostain ja meinasin itsekin tehdä, mutta on vielä jäänyt toteuttamatta :).

    VastaaPoista
  3. Kannattaa ryhtyä toimeen! Ohje on mukava, siinä tapahtuu kokoajan ja lapaset valmistuvat kuin itsestään! :)

    VastaaPoista