sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vierivä kivi ei sammaloidu!

Hei pitkästä aikaa ja hyvää tätä vuotta 2014! Taukoa on bloggaamisessa ollut, mutta jos se nyt taas korjaantuisi tällä megapostauksella, johon aion survoa kaikki edellisen postauksen jälkeen valmistuneet työt! Eli tällaista on saatu aikaan:



Ja se, mihin otsikko viittaa on se, että olen opettellut kaksi uutta tekniikkaa tehdä sukkia! Tässä ensimmäinen aikaansaannos kärjestä aloitettuihin sukkiin! Eipä tuo ole yhtään sen kummallisempaa kuin varresta aloittaminenkaan, joskin päättelyyn täytyy kiinnittää huomiota, jottei varresta tule liian kireä. Lankana tässä on käytetty Novitan nallea. Kantapää on ainaoikeaa ja raidoitin senkin. 



Toinen selätetty tekniikka on ns. magic loop-tekniikka, jossa sukat kudotaan pyöröpuikoilla. Tästä olen haaveillut jo kauan, mutta nyt päätin kokeilla! Youtubessa on lukemattomia videoita, joissa tätä tekniikka opetetaan ja sieltä minäkin oppini kävin hakemassa. Voin suositella tätä videoa! Ensin harjoittelin tekniikkaa aloittamalla yhden sukan pyöröpuikoilla ja kun se alkoi sujua, purin aloituksen ja loin kahden sukan silmukat. Yllä olevassa kuvassa nuo siniset aikuiseen sukat on tehty tällä tekniikalla. Lankana käytin Regian Allaround Color-lankaa, jota löysin Halpa Hallista. Tein sukkiin videolla opetetun kantapään ja ihan kaikki ei menny niinku piti, mutta ensi kerralla olen jo viisaampi! :)

Kuvan vauvasukat on välityö, jotka jäävät odottamaan seuraavaa syntyvää tyttövauvaa! Lankana on tutusti Dropsin ihanan pehmeä Baby Merino. 



Joulupukin muoria auttelin ja nitkutin naapurissa asuvalle 1,5-vuotiaalle pojalle autoilulapaset vai ovatko nämä autolapaset. Farkun sininen lanka on Viking Vilmaa ja keltainen samaa nalle, jota on käytetty noissa raidallisissa kärjestä aloitetuissa sukissa. Auton mallin löysin Facebookin Voihan villasukka!-ryhmästä. Nämä oli mukavat tehdä! Samaisessa ryhmässä on näitä mallikuvia vaikka miten paljon. 


Kuusi nuorta naisenalkua ystävystyi noin 15 vuotta sitten. Ystävyydestämme tuli niin syvää ja pysyvää, että vaikka lukion jälkeen levisimme pitkin Suomea opisekelemaan, olemme edelleen hyviä ystäviä. Kouluaikoina tapasimme kuuden hengen voimalla, mutta nykyään, kun kaikki pääsevät miehineen ja perheineen paikalle meitä on jo 21! Tuo mahtava sakki oli meillä joulun jälkeen ja menoa riitti! Suurinta meteliä taisimme pitää me naiset, jotka nauraa räkätimme. Esikoisemme tuli jossain vaiheessa huomauttamaan asiasta ja sekös meitä nauratti taas! 




Vanhin ystäväporukan lapsista on 8-vuotta täyttävä poika ja nuorin on vajaan kolmen kuukauden ikäinen tyttö. Ja kuten minulla on ollut tapana, olen kutonut jokaiselle tyttövauvalle Ellin mekon. Tavatessamme joulukuussa sain ojentaa jälleen yhden Ellin mekon pikku prinsessalle. Lanka on jälleen Dropsin Muskat, joka merseroituna puuvillalankana antaa tälle mekolla hienon kiiltävän pinnan. 

Löysin tämän mekon ohjeen vasta, kun ystäväporukkamme vanhin tyttö oli jo muutaman vuoden ikäinen eli hän on nyt ainoa, jolla tätä mekkoa ei ole. Hän on meidän kummityttö ja täyttää huhtikuun lopussa neljä vuotta ja olenkin nyt päättänyt, että yritän suurentaa mekkoa niin paljon, että vanhinkin tyttö saa oman mekon! Tämä on niin ihana mekko tehdä, että luulenpa senkin valmistuvan hetkessä! 

Huomasinpas tässä kuvia siirrellessäni, että yksi työni on jäänyt kuvaamatta kokonaan! Virkkasin äidilleni liinan joululahjaksi. Ohje oli pitsiliinan ohje, mutta itse kudoin sen paksummasta puuvillalangasta. Langanvyötteet olen heittänyt jo pois, joten siitä liinasta ei jää nyt muuta muistoa tänne blogiin kuin tämä teksti. 


Noin! Nyt on taas päivitettynä tekeleet! Vihdoin on maa valkoinen ja pakkasta! Kyllä tätä on odoteltukin! Nyt vielä lunta lisää sen verran, että lasten kanssa päästään hiihtämään ja luistelemaan niin talvi on vihdoin alkanut! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti